Sunday, July 12, 2009

You mean more to me than you'll ever know

Hups.

Tiedän nyt ainakin ettei kannata ikinä jättää postaamatta normeja postauksia yli viikkoon. Olisi nimittäin sinällään paljon kerrottavaa, ainakin minun mittakaavassa. :--D Tämä postaus on siis kokonaan pelkkää tylsää jorinaa päälle viikon tapahtumista.

Ensinnäkin silloin viimeviikon perjantaina Vilu tuli meille, ja siltä ajalta ei ole kyllä ollenkaan kuvamateriaalia. Oli aika tylsää perjantaina-iltana kun vain datailtiin, ja juuri kun mietittiin mitähän sitä tekisi, näin että Vilun kännykkä soi (Vilulla on kökkö tapa pitää sitä aina äänettömällä 8((). No, siellä oli yksi hänen kavereistaan, joka pyysi meitä joihinkin random bileisiin. Mentiimpä sitten sinne kaupungin toiselle puolelle, kun kyytikin järjestyi. Eipä siinä hötäkässä kyllä kerennyt mitään asua alkaa kuvailemaan kun suunnilleen yöpukukondiksesta piti valmistautua noin puolessa tunnissa.
Ei kuitenkaan oltu siellä kovin montaa tuntia, kun jotkut vähemmän järkevät ihmiset ajoivat porukkaa pois ihan käsittämättömästä syystä, ja siinäpä sitten käveltiin keskellä yötä aika kyseenalaisessa kondiksessa yhden Vilun kaverin luo yksi. Eihän sitä matkaakaan ollut kuin joku ehkä 6-7km. XD No mikäs siinä.

Lauantaina palailtiin kotiin ja jatkettiin siitä mihin perjantaina jäätiin, eli datattiin vaan ja syötiin yhtä terveellisesti kuin aina Vilun seurassa, eli ruokavalioon kuuluu silloin yleensä taikinaa, makaronia ja nuudeleita. :---))

Vilun lähdettyä sunnuntaina minulla oli (vaihteeksi..) tylsää tiistaihin asti, kunnes pääsin toteuttamaan yhden lomasuunnitelmistani, eli mentiin Hanna-serkun kanssa mökillemme, koska hänellä oli sentään yksi vapaapäivä silloin. :--D Oli siellä kyllä iskäkin, koska hän toimi kuskina, mutta tuntui melkein kuin oltaisi oltu vain kahdestaan. Tehtiin kaikkea mitä yleensä mökillä tehdään, eli saunottiin, uitiin (uimapatjat♥), SYÖTIIN (tehtiin mm. hedelmärahkaa), soudeltiin vähäsen ynnä muuta mukavaa. Hanna on yksi ihanimmista, terkkuja jos luet tätä. ♥ Toivottavasti nähdään taas pian.
Tuli muutama kuvakin otettua.

Keskiviikkona satoi aamupäivällä.
Käytiin kävelyllä sateen lakattua, ja poikettiin läheiselle "vuorelle".Saatan olla ehkä ihan pikkuisen kateellinen Hannan kunnolle, kun hän juoksee mm. puolimaratoneja..
Grillattiin myös, mm. maissia, mums.

Iy, unohdin melkein mainita että mustikoita syödessämme näin vaskitsan. 8(( Vaikka ne eivät olekaan myrkyllisiä, ei tehnyt hirveästi mieli hengailla siinä kohtaa missä näin sen.

Mökiltä palattiin keskiviikkoiltana Hannan ja iskän töiden takia, höh.

Torstaina ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, jatkoin vain tatskoista haaveilua ja muuta datailua.

Perjantaina sain sentään jotain muutakin päälle kuin yövaatteet, kun kävin mm. Ekotorilla.
Image and video hosting by TinyPic
♥ mekko, laukku & korvikset: H&M
♥ bolero: Tokmanni
♥ hattu: entiseltä pomolta saatu
♥ kaulakoru: KappAhl
♥ rannekorut: osa itse tehtyjä, osa Allun tekemiä
♥ sydänsormus: kirppis


Mau kun tykkään tuosta Seppälästä ostetusta lakasta, jolla lakkasin kynnet maanantaina.

En suinkaan lähtenyt Ekotorilta tyhjin käsin.
Mustat ihanuuskengät 1€.
Tuli leukaefekti kun löysin nämä, ja varsinkin kun näin miten hyvässä kunnossa näiden korkolaput on.
Suomalainen laukku 0,5€.


Toinen laukku 1€.
Haha, ja sitten weirdo-ostoksiin. :DD

Oudot pökät 1€.
Image and video hosting by TinyPic

Shortsit suoraan 80(?)-luvulta 1€.
Image and video hosting by TinyPic

Löysin näistä maailman parhaimman laulajan lempinimenkin. ;D
Samalla kun kuvasin ostoksiani, kuvasin myös pyykistä tulleen hottistakin, jonka sain entiseltä työnantajaltani. Kaikessa törkeydessään niin cool! XD Ihme 80-luku vaatteita on kertynyt.
Image and video hosting by TinyPic
Takki pääsi heti käyttöön perjantai-iltana, kun mopoilin ihanaisen Vilun luo.
Laulettiin Singstaria, kun he olivat taas hommanneet siihen jo neljännen osan. ♥

Käytiin myös iltakävelyllä, ja mukana oli yksi heidän miljoonista koiristaan.
Älkää huoliko, Vilu asuu korvessa eikä tuolla ole paljoa liikennettä.

Olin muuten näinkin hehkeänä.
Kengät Ellos, löllöhousut H&M.
Välillä jäin vähän jälkeen kun jäin syömään metsämansikoita. XD
Alunperin menin Vilun luo lähes siinä asussa jossa esittelin shortsit, mutta lisäksi oli pinkit leggarit, eikä ollut sitä hellehattua.

Yöllä puhuttiin mm. ikäkriiseistämme, lävistyksistä ja hiuksista. Samalla Vilu suoristi hiukseni, ja mallailin itselleni normaalia otsatukkaa ja erilaisia hiuksia. Mites olisi tällainen orava-look?
Whii, lemmikkini oli saanut uusia silmiä. ♥
Kokeiltiinpa myös miltä minulla näyttäisi madonna tai snake bitesit, ja en voi sanoa kuin yy. ♥ ;__;

Seuaraavana päivänä herättiin epäinhimilliseen aikaan, koska kökkökaupungissamme monet kaupat menevät lauantaisiin jo yhdeltä kiinni. Ajeltiin siis sinne mopollani, ja oli ihanan lämmin päivä. Tuli myös ostettua jotain, mutta en jaksanut niitä vielä tähän postaukseen kuvata, sorry.

Tässä kuitenkin shoppailu-asu. Aika värikästä tälläkin kertaa.
Image and video hosting by TinyPic
♥ paita, laukku, pipo & korvikset: H&M
♥ shorsit: Lindex
♥ leggarit: Seppälä
♥ rannekorut: osa itse tehtyjä, osa Allun tekemiä
♥ asukoru: itse jutskailtu

Asukuvasta unohtuivat Vilun Thaimaasta tuomat lasit.
Yhyy! Muistin juuri että unohdin lauantaina ennen shoppailua kuvata Vilun hienoja printtipaitoja, joita hän osti Thaimaasta. :---(( Joskus vielä esittelen niitä teille, kunhan Vilu jaksaa niitä esitellä! :)

Huh, tulipas kertomus. Kertomuksista puheen ollen, sain Vilulta eilen myös lainaan Breaking Dawnin, ja olen sitä eilen ja tänään lukenut jo yllättävän paljon. Luulin että olisi mahdottomuus lukea se enkuksi, mutta hyvin on mennyt ainakin tähän asti. :) Tänään voisi vaikka pienen pätkän lukea ennen nukkumaan menoa.. Kiitos vielä Vilperto. ♥

Toivottavsti ei jäänyt mitään olennaista kertomatta. Huomenna toivon mukaan luvassa mökkireissu serkkujen ja muiden kanssa, ja ensiviikolla reissu Vilun kanssa Kesämaahan. XD Odotan innolla.

Öitä, vaikka en itse rupeakaan vielä nukkumaan. Kohta vaihtuukin jo viikko.

PS. Beaglemme Napsu täytti perjantaina 11v. On se jo aika harmaa.

Np: Bloodhound Gang - Hell Yeah

Thursday, July 9, 2009

Wet Seal

Moi!

Tämä ei ole varsinainen "normaali postaus", jossa kerron kuulumisiani ja laitan kuvaamiani kuvia. Sen sijaan päätin tehdä seuraavan haasteen, vaikka kukaan minua ei siihen edes haastanut. :--D Syyttäkäämme tylsää päivää.

1. Valitse jokin nettivaatekauppa.
2. Kokoa sen antimista kolme kollaasia. Valitse kollaaseihin kyseisestä kaupasta lempijuttusi, esim. lempipaidat, -asusteet ja -kengät.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta bloggaajaa.

Itse valitsin nettivaatekaupaksi Wet Sealin, koska siellä on aika paljon minun tyylisiäni vaatteita, enkä ollut selaillut sen sivuja pitkään aikaan.

Kokosin ensin kollaasin ihanista mekoista, joita ei kyllä tällä kertaa löytynyt niin hirveästi. Aika ruutupainotteista.. Tuo kokonaan pinkki mekko näyttää kivalta, mutta se ei sopisi yhtään vartalolleni. :(
Image and video hosting by TinyPic
Seuraavana ryhmä "paidat", joissa on t-paitoja, toppeja ja hihattomia. Tuo kynsilakkapullo-paita olisi aika kiva jos siinä olisi joku muu teksti. Tuossa Ugly Doll -paidassa Ox sanoo "A big one-eyed creature ate it!", jos tuosta ei saa selvää pienen kuvan takia. :P
Image and video hosting by TinyPic
Olin aika kettu ja laitoin asustekollaasiin myös kengät, koska tuntui että ihania asusteita ei ollut tarpeeksi yksinään, eikä kyllä kenkiäkään.
Image and video hosting by TinyPic
Haha, nyt sitten tekee mieli tilata tuolta, damn. :D

Voisin kerrankin haastaa joitain muitakin, joten haastan vaikka seuraavat bloggarit: m!nt corner, Never Stop The Music, Mungolife, Cupcake Couture.

Tykkäsitkö itse mistään kollaasieni jutuista?

Friday, July 3, 2009

Mummokamaa

Hello.

Kesätyöni loppui keskiviikkona, joten olen eilisen ja tämänpäivän vain dataillut, löhöillyt ja syönyt. Sen takia minulla ei ole mitään erikoista kerrottavaa, mutta kuvailin vähän eilen ja tänään, kun sain monta muovipussillista työnantajani vanhaa tavaraa, kun siivoilin erilaisia varastoja, aittoja, ym.

Ensiksi kuitenkin kuva kynsilakasta, jonka ostin Savonlinnan Seppälästä, mutta unohdin kuvata sen viime postaukseen. Pitäisi kokeilla sitä seuraavaksi, ja poistaa nuo kulahtaneet lakat.
Keskiviikkona oli myös äitini synttärit, jolloin kummini ja serkkuni kävi meillä. Käytiin serkun kanssa mm. syömässä metsämansikoita. :P

Pari kuvaa kukista jotka äiti sai.

Samalla tuli kuvailtua pihalla runkoruusua, jonka ostimme äidille äitienpäivälahjaksi. Luulimme jo, että toivo on menetetty sen suhteen että se kukkisi, mutta nyt siinä on jo ainakin kymmenen kukkaa, ja lukuisia nuppuja! ♥
Pihamme ylpeys, eli monivuotinen aivan ihana vaaleanpunainen pioni. Muurahaiset ja kärpäsetkin näköjään tykkäävät siitä.

Tänään sain tosiaan kuvatuksi suurimman osan entiseltä pomoltani saaduista tavaroista. Osa tavaroista on tosi vanhoja, koska pomoni on jo päälle 70v.

Heti ensimmäisenä surkeista surkein kuva kolmesta vyötärövyöstä. :---D
Tuo käärmesolkinen on kivoin. :)
Okei, en tiennyt mitä ajatella kun löysin nämä sieltä aittojen perukoilta. TALVICROCSIT! XDD En tiedä melkein mitään näin rumia kenkiä, mutta pitihän ne ottaa kun sai. :DD Annan nämä joko äidin käyttöön tai myyn kirpparilla jos joskus laitetaan pöytä.
Sitten _pikkuisen_ parempi kenkälöytä. ♥__♥ Ilmeisesti Espanjasta ostetut aika pienikorkoiset korkkarit.


Kaksi rintakorua, joista varsinkin tuota kolibria tulee varmaan käytettyä.
Söpö ikivanha rasia, jossa oli sisällä puuhelmiä.
Kasa henkareita. Noita isoja turkooseja sain kyllä yhteensä neljä.

En tiedä mitä tästä hellehatusta ajattelisin, mutta jos nyt tulisi taas hellekelit niin voisi sitä vaikka käyttää. :---D

Suomalainen Alessandra laukku.

Tämä oli jo lentänyt jätesäkkiin, kunnes sanoin, että voisinhan minä tuon ottaa. En tiedä tuleeko käytettyä, jos ei, niin menee myös kirpparille aikoinaan.

Melkein ekasta työviikosta asti kuolaamani taittuvat (!) aurinkolasit, jotka olivat myynnissä kirpparipöydässä, joten en niitä ilmaiseksi saanut. Kunnes sitten viimeisenä päivänä. 8))


Slittämistä vailla oleva persikanvärinen vekkihame kullanvärisillä napeilla sivussa.

Tämä on ehkä uusin saamistani vaatteista, koska tämä on ostettu Vero Modasta varmaan lähivuosina. Siinä on jännää venyvää kangasta olkapäistä vyötäröön asti etupuolella.
Pelkkä hihakuva lyhythihaisesta kukkakauluspaidasta.
Toisen kukkakauluspaidan kangasta.
Ruusumekon kangas. En tiedä saako tuosta mekosta muokattua hyvän mallista, mutta jos ei, niin laitan sen vaikka kankaiksi.
Astioita. Siellä oli hirveästi vanhoja Arabian astioita, mutta ei kovin ylläri etten niitä saanut. :D No on tuo huonokuntoinen sinivalkoinen lautanen Arabian.
En nyt muista kenen suunnittelema tuo "kohopilkullinen" kermakko on.
Ja haha, viime postauksessa mainittu pieni ja kaltainen kahvinkeitin. :---D
Lisäksi sain vielä jotain muitakin vaatteita, pinnatuolin, meikkipussin, vuonna 1961 tehdyn elukkakirjan, jonka kuvista saatan jotain tehdä (jos raaskin leikellä kirjaa), ja sitten jotain muutakin. Olen kyllä tosi iloinen noista, kun palkka oli muuten pieni, mutta nuo tavarat korvasivat sitä edes vähän. :) Jei. ♥

Eilen nälissäni sitten tupesin tekemään ruokaa, nimittäin tummaa ja normia riisiä, kanapalan näköisiä soijasuikalaita, ja kikherneitä. Tein ekaa kertaa noita suikaleita, ja maustoin ne ihan ilman mitään ihan ohjeita, mutta ihan hyviä niistä tuli. :D Myös nuo kikherneet on namia. :P Tänään sitten kun söin samaa ruokaa, tein myös tosi helppoa salaattia, johon laitoin salaattia, paprikaa, tomaattia, kurkkua, riisiä ja kikherneitä. Hyvää oli! Niin ja pitihän annoksessa olla lisänä tietysti ketsuppia. XD hylamaidon join Allulta saamastani prinsessamukista.
Jee, tänä iltana Vilu tulee meille pitkästä aikaan! Ei olla kunnolla nähty johonkin 1,5 kuukauteen, kun se oli siellä Thaimaassa. Ei varmaan tehdä mitään kovin erikoista, kun ei varmaan jakseta lähteä täältä korvesta kaupunkiinkaan, eikä mitkään kaupatkaan olisi enä auki. Ja siellä on kylmä! No, joku lämmin päivä sitten. :) Ja mökillekin meillä on tarkoitus tänä kesänä vielä mennä.

Bye bye!

PS. Missä vaiheessa Billy Talentilta on tullu uutta musaa?!?

Huhuu

Aika on mennyt lähinnä tilauskoruja tehdessä ja uudet visiot pyörähtenevät mieleen vasta tilaustöiden valmistumisien jälkeen. Sormuksia olen tehnyt aina väliin, ovat jotenkin mukavaa nollaamista :)




 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10|HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11|HOT GIRL GALERRY 11